Lippukuntaretki Ajan halki ´23

©

Tornipääskyt retkeilivät kaikkien ikäkausien voimin Oriniemen partiomajalla, Hirvensalossa, maaliskuun viimeisenä viikonloppuna 24.-26.3.2023. Retken teemana oli aikamatkustus ja pääsimme matkamaan ajassa ihka oikean aikakoneen avulla.

Lippukunnanjohtajamme Viima oli insinööritaidoillaan rakentanut retkeä varten aikakoneen ja perjantain iltaohjelmassa hyppäsimme sen avulla suoraan kivikaudelle. Valitettavasti iltaohjelman tuoksinassa aikakone kuitenkin vaurioitui eikä paluu nykyhetkeen enää onnistunut.

Yön aikana aikakonetta yritettiin korjata, mutta heikoin tuloksin. Yrittäessämme palata nykyaikaan vierailimme mm. seuraavissa aikakausissa ja paikoissa:

Antiikin Kreikassa valmistimme käyttö- ja koriste-esineitä savesta

1850-luvulla valmistimme käsivoimin jäätelöä

Muinaisessa Egyptissä harjoittelimme kädentaitoja, erityisesti sahan käyttöä, ja retkeläiset valmistivat itselleen ristinolla –pelilaudat.

Iltapäivällä pääsimme hetkeksi palaamaan nykyaikaan ja katsoimme sieltä käsin myös tulevaan. Sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat suorittivat ajankohtaisen Vaalipöllö -merkin. Retkeläiset muodostivat kolme uutta puoluetta ja lopuksi järjestettiin vaalit, jossa jokainen pääsi äänestämään valitsemaansa puoluetta.

Iltaohjelman aikana sammutimme valot ja vietimme Earth Houria. Iltaohjelman kisailut ja leikit onnistuivat mainiosti myös lyhdyn valossa.

Kolmannen retkipäivän aamuna tapahtui ihme ja aikakone saatiin kuin saatiinkin toimintakuntoon. Vuoteen 2023 paluun kunniaksi järjestettiin huippumodernit leiriolympialaiset, jossa retkivartiot kisailivat mm. takaperinpituushypyssä, halonheitossa ja tukkihumalassa. Leikkimielisten olympialaisten jälkeen, ennen kotiinlähtöä, treenattiin vielä hetki toukokuussa järjestettävää partioparaatia varten.

Hyvää yötä tornipääskyt kiitos tästä retkestä, SE OLI KIVA!